Noniin, tässä tulee vaihtopostauksien toinen osa, jossa ääneen pääsee Ellinoora Saksan vaihtokokemuksineen. Kiitos vielä Ellinooralle ja Jennalle kun avasitte sanaiset arkkunne aiheesta. Jos joku muu haluaa vielä kertoa vaihtokokemuksistaan, niin sana on vapaa! - Maija
”Alku ei oo ollu helpoin, mut toisaalta, tuskin hankalinkaan.” Olen pitänyt koko ikäni päiväkirjaa, ja nämä sanat olivat aika lailla ensimmäiset, jotka kirjoitin Kölnistä. Ne ovat oikeasti aika osuvat, sillä tuolloin minulla ei ollut kämppää, eikä tietoakaan siitä, milloin sellaisen saattaisin jostain löytää. Asuin sekadormissa vähän kämäisessä hostellissa Kölnin keskustassa ja ensimmäisinä päivinä olin ihan rehellisesti kauhuissani siitä, että mitä tästä tulee. Olin saapunut Kölniin kuukauden etuajassa, oli lomakuukausi menossa, mutta minulla piti alkaa ehkä valmistava saksan kurssi muiden vaihto-oppilaiden kanssa – en tiennyt vielä siinä vaiheessa, että pääsinkö mukaan tuolle kurssille. Tämä tarkoitti siis sitä, että tuutorini oli lomalla, psykologian laitoksen henkilökunta oli lomalla ja niin myös suurin osa muustakin yliopiston väestä. Olin alkanut valmistautua vaihtoon 1,5 vuotta aiemmin, ja erityisesti viimeiset kuukaudet ennen vaihtoa olin pommittanut yliopistoa ja muita tahoja Saksassa kysymyksilläni. Vastaukseksi sain käytännössä vain sen, että tule paikan päälle, niin katsotaan. Näin siis päädyin lähtemään vaihtoon ilman mitään varmuutta siitä, missä vietän seuraavan yön ja milloin opintoni alkavat.
Alkoipa positiivisesti, eikö? Varmasti osasyynä oli oma vähän huoleton asenteeni sekä saksan kurssin hassu ajankohta. Jo muutaman päivän jälkeen tapasin kuitenkin hostellissani toisen vaihto-oppilaan, joka oli yhtä hukassa kuin minä. Hostellissa oli heti paljon mukavampi viettää iltoja yhteisissä tiloissa. Pääsimme molemmat eri saksan kursseille, ja tapasimme kurssiemme kautta paljon uusia vaihto-oppilaita. Ensimmäisinä iltoina tarkastelin noin miljoonaa eri facebookin ryhmäsivustoa, jossa muut eksyneet ulkomaalaiset opiskelijat ympäri Kölniä etsivät kavereita ja hengailuseuraa. Spontaanisti lähdin mukaan eri kokoontumisiin ja tapasin sitä kautta hurjan määrän tulevia ystäviäni. Ensimmäinen kuukausi meni siis näin, mielialani parani ihan kohisten, kun kavereita alkoi löytyä eri kautta. Kun yliopisto alkoi huhtikuussa, tunsin oloni itsevarmaksi ja innostuneeksi. Sain vihdoin oman kämppäni paikalliselta opiskelija-asuntojen tarjoajalta ihan vanhan kaupungin pohjoisosasta, näin Kölnin tuomiokirkon ikkunastani! Joka viikko oli jo parempi kuin edellinen, se loi mahtavia odotuksia tulevasta.
Psykologia kuuluu Kölnin yliopistossa humanistiseen tiedekuntaan. Kölnin yliopisto on noin 50 000 opiskelijan täyttämä ihan valtava alue (näin joensuulaisen silmin katsottuna). Humanistinen tiedekunta oli tietenkin noin 20 minuutin kävelymatkan päässä kielikeskuksesta, alussa aina juoksin tuon matkan kiireessä, kun en tajunnut, että julkisten avulla pääsisin kampusalueen eri päihin paljon nopeammin. Omassa tiedekunnassani tapasin noin 15 vaihto-opiskelijan porukan ja meidän yhteiset ihanat ohjaajamme. Tämä porukka muodostui tosi tiiviiksi, meistä tuli ystäviä myös vapaa-ajallakin. Olin ainut psykologiaa opiskeleva vaihtari, joten psykologian kursseille minun piti osallistua urheasti yksin. Tämä oli itse asiassa mahtavaa, sillä tutustuin saksalaisiin psykologian opiskelijoihin kursseilla. Psykologian opetuksen taso oli mielestäni todella laadukas, ja kurssit järjestettiin yleensä seminaarimuotoisesti. Opiskelijat osallistuivat jatkuvasti keskusteluun luennoilla, ja joka kurssilla jokainen piti todella tasokkaan esitelmän jostain kurssin aiheesta. Tämä oli pelottavaa ujohkolle suomalaiselle ja ensimmäinen esitelmäni oli ihan surkea verrattuna muiden esitelmiin. Seuraavan kerran psyykkasin itseni onnistumaan paremmin, ja vaikka minua jännitti ihan älyttömästi, selvisin tällä kertaa selvästi pätevämmin tehtävästä.
Kevät alkoi edetä ja kaupungin kukkiessa pääsiäisen aikaan, olin jo aivan rakastunut Kölniin ja vaihto-opiskeluun. Hymyilin varmaan käytännössä koko ajan ja kaikki ihan tavalliset käytännön asiat, kuten kaupassa käynti, oli jotain todella jännittävää. Olin kavereitteni kanssa melkein koko ajan, ja heistä muodostui minun oma vaihtoperheeni. Kölnin kokoisessa kaupungissa on ihan älyttömän makeita paikkoja, ja aina jotain tekemistä. Opin puhumaan saksaa koko ajan paremmin, ja fiilis oli mahtava, kun jotkut saksalaiset kysyivät U-Bahnissa minulta jotain reittineuvoja ja osasin selittää kaiken ihan oikein. Tai ainakin uskottelin itselleni vastanneeni oikein, kuka tietää mihin ne raukat ihmiset päätyivät. Köln on aika kansainvälinen kaupunki, ja siellä puhuttiin myös hyvin englantia. Aina kuitenkaan erityisesti keski-ikäiset tai vanhemmat ihmiset eivät sitä ymmärtäneet, ja pyrin aina puhumaan saksaa niin pitkälle kuin pystyin.
Kehotan kaikkia tulevia vaihtareita puhumaan omien kavereiden kanssa sekä muissa virallisimmissakin tilanteissa vaihtokohteen äidinkielellä niin paljon kuin mahdollista. Niin sitä oppii parhaiten, vaikka se voi välillä tuntua tosi kiusalliselta ja jännittävältä. Vaihto on varmasti kaikille aivan erilainen kokemus ja se opettaa todella paljon. Minusta tuntui siltä, että opin niin paljon asioita esimerkiksi itsestäni, että niitä sulatellessa on mennyt tämä puoli vuotta vaihdon jälkeen ihmeen nopeasti. Tsemppaan kaikkia, joita ajatus vaihtoon lähdöstä yhtään kutkuttaa, lähtemään ja heittäytymään! Laita edes se hakemus menemään ja jatka mietiskelyä sitten odotteluaikana.
Itse en tule koskaan unohtamaan tuota aikaa vaihto-oppilaana, enkä kohtaamiani upean avarakatseisia ihmisiä eri kulttuureista tai spontaaneja kokemuksia ja yllätyksiä, joita tuo matka tarjosi koko ajan uudelleen. Vaihdossa olet yllättäen tilanteessa, jossa suomalaiset käyttäytymissäännöt eivät ole enää sinällään voimassa, voit antaa itsellesi uudella tavalla vapaat kädet kokeilla olla ihan sellainen, kun siellä tuntuu hyvältä. Tämä ajatus kolahti itselleni aika lujaa, eri kulttuurien edustajat opettivat minua näkemään suomalaisuuden ihan eri valossa. Toivottavasti vaihdosta voi löytää ajatuksia, joita voi soveltaa sitten kotona Suomessakin. Vastoinkäymisiä luultavasti tulee kaikkien kohdalle, mutta niistä selviytyminen opettaa paljon. Kannattaa haastaa itseään ja tarttua tilaisuuksiin ja tietenkin, nauttia kaikesta mitä vaihdolla on sinulle tarjota. Se on sijoitus, joka maksoi minulle moninkertaisesti itsensä takaisin. Loppujen lopuksi alun vaikeudet kestivät muutaman päivän ja vietin Saksassa aivan huikeat viisi kuukautta nauttien sydämeni kyllyydestä. Ei tarvitse kysyä, että kannattiko lähteä.
- Ellinoora Myllymäki
Comments